Aika kulkee ohitsemme kohauttaen olkiaan

seinänvierustalle jäämme varjoon lepäämään

matka aina taitettuna tuntuu lyhyemmältä

kuinka pitkä olikaan se kesken taivaltaan

Satamiksi nimittäisin joitain rauhan päiviä

jolloin saatoin nähdä miltei kaiken hyvänä

välissä on myrskyävät meret, vuoret aaltojen

vaahtopärskeet, kangastukset, hetket hulluuden

Moni syöksyi kohtaloonsa

moni seisoviltaan sortui

moni väsyi, luovutti

ne jatkoi, jotka kesti

Jos sattumaa on kaikki monin mutkineen

jos kulkueemme houkan houre on

ei siinä syytä jäädä oottaan eteiseen

vaan aihe kunnon kilpataistelon

iltapäivän auringossa vuoret siintää hopeaa

laaksot kultaa kimaltaa ja joki helisee

vaipuu kevyt kätesi ja muisti vaeltaa

yli kaiken annetun, palasi hurjaa maailmaa

Moni syöksyi kohtaloonsa...

moni väsyi, luovutti

ne jatkoi, jotka kesti